Omakotitalon rakentaminen, täyttömateriaalit maaperän mukaan

Tarvittavan kiviaineksen määrä ja laatu (esimerkiksi omakotitalon rakentaminen tai vapaa-ajan asunnon rakentaminen) määräytyvät suurimmalta osin tontin maaperän mukaan. Siksi ennen kuin mitään aletaan rakentamaan, kannattaa tontilla tehdä maaperätutkimus. Kivi- ja maa-ainesten osuus kaikista rakennuskustannuksista on yleensä suhteellisen pieni.

Omakotitalon rakentaminen: keltainen kaivinkone, jonka ohjaimissa ammattitaitoinen koneenkuljettaja. Kuvan etualalla kaivinkoneen kauha kohti katsojaa ottamassa maa-ainesta.
Omakotitalon rakentaminen on monelle elämän yksi merkittävimmistä asioista.

Tavallisimmassa pientalon perustamistapauksessa pintamaa poistetaan rakennuksen vaatimalta alalta ja perustukset valetaan salaojasepelin varaan. Jos perusmaa on huonosti kantavaa, tehdään massanvaihto kantavuuden varmistamiseksi. Vaikeissa tapauksissa talo perustetaan paaluille.

Lataa rakentajan maarakennusopas

Esimerkkejä sopivista kiviaineksista – omakotitalon rakentaminen

Massanvaihto on hyvä ulottaa tonttiliittymän ja pysäköintipaikan alueille. Näin varmistetaan materiaalitoimitusten perille pääseminen sekä saadaan kätevä varastoalue rakennusmateriaaleille. Lisäksi hyvin perustettu tie- ja piha-alue palvelee käyttäjiään talon valmistuttuakin. Tiealueiden rakentamisesta voit lukea lisää täältä.

Massanvaihto tehdään tavallisimmin routimattomasta, hyvin tiivistyvästä hiekasta. Murskeen raekoko määräytyy kerrospaksuuden mukaan: mitä paksumpi kerros, sitä suurempi kiviaineksen maksimiraekoko.

Maksimikerrospaksuus voi olla enintään kolminkertainen kiviaineksen raekokoon verrattuna. Tyypillisesti pohjarakenne toteutetaan eri rakennekerroksina, joita ovat esimerkiksi suodatin-, jakava- ja kantavakerros. Niiden päälle tulee pintarakenteen mukainen kerros, esimerkiksi asennushiekkalaatoitusta varten.

Omakotitalon rakentaminen on yksi tavallisen ihmisen suurimmista päätöksistä, joten kaikki ammattilaiset, maarakentamisen asiantuntijat mukaan lukien, kannattaa valita huolellisesti – ammattitaidon ja kokemuksen perusteella.

Asiaa talvella rakentamisesta

Sekin on hyvä muistaa, että talvellakin rakentaminen onnistuu – kunhan perustukset toteutetaan roudattomien maakerrosten varaan. Jos loppuvuonna on kovia pakkasia, saattaa perustustöiden tekeminen olla haastavaa liian routaisen maan vuoksi. Roudan poistaminen taas on hyvin hidasta.

Talvella rakentamisessa on se etu, että yleensä sen myötä piha- ja viherrakentamiseen päästään heti loppukeväästä, kun valoa riittää ja maa on jo tarpeeksi kuivunut. Itse asiassa talvirakentamisessa on sekin etu, että rakentamisen ammattilaisia ja esimerkiksi sisustussuunnittelijoita on paremmin saatavilla, kun ei eletä rakentamisen kiivainta sesonkia.

Todellisia osaajia on siis tarjolla enemmän ja heillä on paremmin aikaa paneutua jokaiseen omakotitalon rakentamisprojektiin. Me Kuljetuspolarilla olemme tottuneita kivi- ja maa-ainesten toimittajia sekä maarakentamisen asiantuntijoita myös talvikaudella.

Omakotitalon rakentaminen, Kuljetuspolarilta kivi- ja maa-ainekset

Kuljetuspolarilta saat kaikki tarvitsemasi kivi- ja maa-ainekset eri käyttötarkoituksiin – toimitamme ainekset monipuoliseen maarakentamiseen yksityis- ja ammattikohteisiin. Meidän kauttamme tilaat niin hiekat, sorat, mullat, murskeet kuin täytemaatkin omakotitalon rakentamista varten.

Yli sadasta metristä otettu ilmakuva kivi- ja maa-aineksen ottopaikalta, jossa erilaisia maa-aineskasoja ja erilaisia työkoneita: kaivinkone, kaksi traktoria, kuorma-auto, pyöräkuormaaja.
Omakotitalon rakentaminen vaatii erilaisia kivi- ja maa-aineksia tontille.

Tilauksen tehtyäsi otamme yhteyttä sinuun ja sovimme materiaalin toimituksesta tarkemmin henkilökohtaisesti kanssasi. Tämän jälkeen tilaus toimitetaan irtokuormana haluamaasi osoitteeseen. Toimituksemme on joustava, sillä nopeimmillaan se on perillä halutussa kohteessa jopa saman päivän kuluessa itse tilauksesta.

Kivi- ja maa-ainekset hinnoitellaan pääasiassa tonnihinnalla. Kokonaishinta materiaalitoimitukselle muodostuu siten aina tilatusta määrästä sekä rahtimaksusta. Toimitamme kivi- ja maa-aineksia Ouluun ympäryskuntineen, Oulun eteläisten jokilaaksojen ja Kainuun alueille.

Kerro meille, mihin tarkoitukseen tarvitset kivi/maa-ainesta, niin me opastamme sen valinnassa. Ota yhteyttä ammattilaisiimme kaikissa omakotitalon rakentamiseen liittyvissä maarakentamiseen kysymyksissäsi, palvelemme sinua mielellämme.

Tästä voit siirtyä Vimeo-kanavallemme

Lähetä Kuljetuspolarin ammattilaiselle viesti

Ota yhteyttä