taustakuva

Kuljetuspolar yrityksenä

Kuljetuspolar Oy on kokenut ja ammattitaitoinen yhteistyökumppani. Vuonna 1964 perustettu yrityksemme on koko toimintansa ajan satsannut kokonaisvaltaiseen asiakaspalveluun ja korkeaan laatuun kaikissa toimituksen vaiheissa.

Maantieteellisesti toimintamme on keskittynyt erityisesti Pohjois-Suomen alueelle, tavaraliikenteen osalta myös Ruotsiin ja Norjaan. Kuljetuspolarin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 42 miljoonaa euroa. Meillä on nelisenkymmentä työntekijää – lisäksi työllistämme vuosittain noin 300 henkilöä. Päätoimipisteemme sijaitsee Oulun Limingantullissa ja alueellisia toimipisteitämme on yhteensä viisi.

Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan maakuljetuspooli on nimennyt yhtiömme huoltovarmuuden kannalta tärkeysluokiteltujen kuljetusliikkeiden joukkoon.

Laatu

Kuljetuspolarilla on Rakentamisen Laatu RALA ry:n auditoima laatujärjestelmä, RALA ry on myöntänyt yhtiölle sekä RALA-sertifikaatin että RALA-pätevyystodistuksen. Kuljetuspolarin laadun varmistamiseen ja jatkuvaan kehittämiseen osallistuvat koko henkilöstö ja kuljetusyrittäjät.

Kuljetuspolar toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaan minimoiden toiminnasta syntyvät ympäristövaikutukset. Yhtiö muun muassa kierrättää rakentamisen ja urakoinnin aikana syntyvät jätteet.

Suomen Asiakastieto Oy on myöntänyt Kuljetuspolarille Suomen Vahvimmat -erikoissertifikaatin. Luottoluokituksemme on AAA.

Ota yhteyttä asiantuntevaan tiimiimme

Ota yhteyttä

Palvelumme yrityksille

Palvelumme kuluttajille