Multa, edellytys kasvulle
Laadukas multa on edellytys onnistuneelle kasvualustalle. Sen avulla luodaan ravinteikas pohja kasvistolle sekä nurmelle, ja sen ansiosta myös pihamaa voi hyvin. Muista kuitenkin, että kesäkukat tarvitsevat oman erikoismultansa, monien muiden kasvien tavoin.
Mistä multa syntyy?
Multa on kivennäisaineiden sekä eloperäisten ainesten seos. Sen valmistuksessa käytetään normaalisti peltomultaa, turvetta ja kompostia erilaisina yhdistelminä. Kun tarvittava aines on kasassa, sen ensiluokkainen laatu varmistetaan seulonnalla. Seulonta poistaa mullasta muun muassa raskasmetallit ja muut ei-halutut sattumat. Seulonnan yhteydessä mullan laatua parannetaan entisestään lisäämällä siihen pieniä määriä hiekkaa, silttiä ja kalkkia.
Mikäli tarvitset apua rakentamisessa, ota yhteyttä kuljetuspolarilaisiin.
Voit myö ladata veloituksetta rakentajan maarakennusoppaan näillä verkkosivulla.
Mullan, nurmen ja kesäkukkien lannoittaminen
On sanomattakin selvää, että erilaiset käyttökohteet tarvitsevat erilaisen lannoituksen.
Nurmikko
Nurmikkoa perustettaessa, maa täytyy ensin kalkita ja lannoittaa. Tämän jälkeen riittää kerran keväällä, heti lumien sulamisen jälkeen tehtävä lannoitus. Kertalannoitus suositellaan tehtäväksi jollain pitkävaikutteisella lannoitteella. Lannoite saadaan vaikuttamaan nopeammin kastelun avulla.
Kesällä nurmea ei tarvitse lannoittaa ollenkaan, mikäli leikkuujätettä ei kerätä pois nurmelta. Jos leikkuujäte kerätään pois, nurmea voidaan lannoittaa erilaisilla nurmikkolannoitteilla, joita löytyy hyvin varustelluista rakennustarvikemyymälöistä, tavarataloista ja verkkokaupoista.
Syyslannoituksen avulla valmistellaan nurmi tulevaa talvea varten. Tähän tarkoitukseen käytetään fosforia, kaliumia ja hivenravinteita sisältäviä lannoitteita.
Kesäkukat
Kun kesäkukat istutetaan erikoismultaan, se on valmiiksi alkulannoitettu. Myös kukkien peruskasvu on pyritty turvaamaan lisäämällä multaan pitkävaikutteista lannoitetta.
Kesäkukkien multa voidaan ja se kannattaakin lannoittaa jokaisella kastelukerralla. Kukkien ja mullan lannoittaminen tapahtuu kasteluveteen liukenevalla lannoitteella. Vanhemmat istutukset tulisi myös lannoittaa nurmen tavoin keväällä, lumien sulamisen ja korjaustöiden yhteydessä.
Syksyllä kasvit ja multa tulee lannoittaa lannoitteella, joka parantaa niiden talvikestävyyttä.
Multa, käyttökohteita
Multa on ensiluokkainen kasvualusta ja sitä käytetään muun muassa piha- ja puistorakentamisessa, koska se soveltuu erinomaisesti sekä nurmelle että erilaisille kasveille. Yleensä multaa käytetään nurmen ja muiden istutusalueiden perustuksissa sekä niiden korjailuissa.
Erilaiset multalaadut
Erilaisia multalaatuja on paljon ja niitä tarvitaan, koska kasveilla on erilaisia tarpeita. Toiset kasvit saattavat vaatia happamanmaan (esimerkiksi alppiruusu), kun taas toiset kasvit menestyvät emäksisessä ja hyvin vettä pidättävässä maassa (ruusut). Monesti, erikoismultaa vaativien kasvien kanssa toimiessa, mullan nimi paljastaa jo sen käyttötarkoituksen.
Kuljetuspolar toimittaa pääasiallisesti seulottua pelto- ja turvemultaa, joka toimii yleismultana pihan istutuksille, nurmen perustuksille ja paikkaukseen.
Muita multalaatuja ovat:
1. Luomumulta
2. Kesäkukkamulta
3. Perennamulta
4. Kestomulta
5. Kylvömulta
6. Taimimulta
7. Havumulta
8. Puutarhaturve
9. Luonnonturve
10. Kookoskuitu
11. Perliitti
12. Vermikuliitti
Miksi valita Kuljetuspolar?
Harkitsit sitten piha- tai muuta viherrakentamista, voit aina luottaa Kuljetuspolarin apuun projektissasi. Maa-ainesten laatu on meille kunnia-asia ja ensiluokkaisuuden varmistamme tehokkailla seulontaprosesseilla, joiden avulla ei toivotut -ainekset poistetaan lopputuotteesta.
Me toimitamme mullan, kuten kaikki muutkin kivi- ja maa-aineksemme – sekä yksityis- että ammattikäyttöön. Kaiken lisäksi multa toimitetaan joustavasti suoraan haluamaasi kohteeseen, oli kyseessä mökki, kotipiha tai puistoalueen perustukset.
Klikkaa tätä linkkiä, löydät sieltä tarkemmat yhteystietomme tai hyödynnä tämän sivun yhteydenottolomaketta, jonka löydät alempaa.