Pengerrykset meiltä kotipihallesi

Pengerrykset palvelevat rakentajia eritoten sellaisilla rakennustonteilla ja -kohteissa, missä on korkeuseroja. Tällaisia ovat esimerkiksi kohteet, missä maasto on rinnemäistä tai kallioista. Pengerryksillä voidaan yleensä edesauttaa sitä, että tontti on toimivampi muuan muassa asumisen, harrastamisen ja myös turvallisuuden kannalta, sillä niiden avulla voidaan toteuttaa erilaisia tasanteita. Pengerryksillä on myös mahdollista vaikuttaa esimerkiksi sadevesien ja sulamisvesien (hulevedet) käyttäytymiseen tontilla ja maaperässä.

Ammattitaidolla toteutetut pengerrykset tuovat iloa ja ihastusta niin asujien kuin vieraidenkin silmille! Pengerryksillä saa myös tarvittaessa näyttävyyttä ja ryhdikkyyttä omaa kotia tai vapaa-ajan asuntoa rakentavan tontille. Niistä on lisäksi konkreettisesti hyötyä viherpeukaloille – jos pitää monipuolisten ja persoonallisten istutusten tekemisestä sekä kasvimailla ja puutarhan parissa puuhailusta. Pengerrys tarjoaakin esimerkiksi oivallisen istutusalustan.

Pengerryksiin hyvin sopivia kivi- ja maa-aineksia ovat esimerkiksi: sepeli, sora, mukulakivi (luonnonkivet), kivituhka ja hiekka. Muista tutustua myös tukimuureihin, sillä ne liittyvät pengerrysten tekemiseen. Tukimuureihin liittyvää asiaa löydät täältä.

Lue tarkemmin muista kivi- ja maa-aineksista

Pengerrykset: käsitteet tutuiksi ennen starttia

Ennen pengerrysten rakentamista tai tarkemman pihasuunnitelman teettämistä voi olla hyödyllistä tutustua hieman maarakentamisen terminologiaan lyhyesti. Perehdy esimerkiksi maarakentamisen käsitteisiin ennen pengerrysten tai oman rakennusprojektin aloittamista. Muista, että henkilökuntamme auttaa sinua, mikäli kaipaat lisätietoja.

Rakentajan maarakennusopas apuna

Mietitkö omaa rakennusprojektia lähitulevaisuudessa? Pengerrysten tekeminen ja omakotitalon rakentaminen on suuri hanke, jossa ratkaistavaksi tulee erilaisia asioita ja kysymyksiä – usein erityisesti maarakentamiseen liittyen. Siksi kokosimme kaikille rakentajille hyödyllisen maarakennusoppaan. Sen tarkoitus on pyrkiä vastaamaan yleisimpiin mieltä askarruttaviin aiheisiin. Jos pohtimasi asia ei löydy oppaasta, ota meihin yhteyttä, autamme mielellämme!

Rakentajan maarakennusopas on sinulle veloitukseton, voit ladata sen täältä. Toimitamme latauslinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Mikäli et saa latauslinkkiä antamaasi sähköpostiosoitteeseen kohtuullisessa ajassa, tarkista aluksi roskapostikansio. Jos et ole saanut latauslinkkiä olenkaan, ota yhteyttä meihin

Lataa rakentajan maarakennusopas

Pengerrykset ja muut maarakentamisen palvelut

Meiltä saat tarvittavan kivi- ja maa-aineksen – talon perustuksista kukkapenkin ehostukseen ja kaikkeen siltä väliltä. Toimitamme laadukkaat kivi- ja maa-ainekset pengerrysten tekemiseen: voit tilata kauttamme hiekat, sorat, mullat, murskeet ja täytemaat. Eivätkä palvelumme missään nimessä rajoitu pelkästään kivi- ja maa-ainesten toimituksiin, vaan olemmekin tarpeen vaatiessa luottokumppanisi rakennusprojektissasi, myös pengerrysten rakentamisessa ja muissa maarakentamisen ammattitaitoa vaativissa töissä.

Voimme halutessasi toteuttaa kaikki omakotitalon tai vapaa-ajan asunnon (esimerkiksi huvila tai mökki) rakentamiseen liittyvät maarakennustyöt. Mikäli haluat, saat meiltä valmiiksi asennettuna putkitukset, viemärit, sadevesijärjestelmät, tiivistykset, salaojat, konetyöt ja sisätäytöt – yhtä kuin sokkelivalmiin pohjan toiveitasi vastaavalle omakotitalolle. Voit myös tilata meiltä ainoastaan konetyöt ja materiaalit tai tietysti kevyimmillään ainoastaan materiaalit.

Tilauksestasi huolehdimme nosturiautot esimerkiksi kattoristikoiden nostoon ja vaihtolavat rakennusjätettä varten. Rakennusprojektin loppuvaiheessa koneenkuljettajamme viimeistelevät pihasi istutuksia vaille valmiiksi.

Monipuolisia palveluitamme

Mistä saan pengerrykset? Missä laajuudessa tarvitsisit ammattitaitoamme rakennusprojektiisi? Ole hyvä ja ota yhteyttä Kuljetuspolarin ammattilaisiin.

Ota yhteyttä pengerryksiin liittyvissä töissä

Pengerrykset: kivi- ja maa-ainekset

Kuinka valita oikeat kivi- ja maa-ainekset – lue eri kivi- ja maa-aineslajikkeista tarkemmin. Muista pyytää epäröimättä lisätietoja ammattitaitoiselta henkilökunnaltamme. Kuljetuspolarilaiset auttavat mielellään kaikissa kivi- ja maa-ainestoimituksiimme ja palveluihimme liittyvissä kysymyksissä.

Pengerrykset rakentajalle – ota yhteyttä

Muita rakentajaa tukevia aiheitamme

Näillä verkkosivuillamme on myös muita aiheita, joissa käsitellään kattavasti eri aiheita. Tähän alapuolelle olemme koonneet erilaisia aihealueita, jotka saattavat kiinnostaa etenkin rakentajia. Voit tutustua vaikka seuraaviin:

Kuljetuspolar yrityksenä – alansa uranuurtaja vuodesta 1964

Kuljetuspolar toimittaa esimerkiksi vanhan Oulun läänin alueella vuosittain yli 2 000 000 tonnia hiekkaa, soraa, murskeita, multaa, seulottuja kiviaineksia ja muita erikoislajikkeita. Yli 60 ottoaluetta ja nykyaikainen kalusto sekä ammattitaitoinen ja palveleva henkilökunta sekä yhteistyökumppanit mahdollistavat kustannustehokkaat toimitukset asiakkaan tarpeisiin vastaten.

Yrityksellämme on Rakentamisen Laatu RALA ry:n auditoima laatujärjestelmä. RALA on puolueeton ja läpinäkyvä organisaatio, ja se on myöntänyt yhtiöllemme sekä RALA-sertifikaatin että RALA-pätevyystodistuksen. Kuljetuspolarin laadun varmistamiseen ja jatkuvaan kehittämiseen osallistuvat koko henkilöstö ja kuljetusyrittäjät.

Kuljetuspolar toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaan minimoiden toiminnasta syntyvät ympäristövaikutukset. Kierrätämme rakentamisen ja urakoinnin aikana syntyvät jätteet asianmukaisesti. Hiilijalanjäljen pienentäminen on jokaisen vastuullisen yrityksen asia.

Päätoimipisteemme sijaitsee Oulun Limingantullissa (Kempeleentie 7 B) ja aluetoimipisteitä yhtiöllämme on yhteensä viisi. Yritys on toiminut vuodesta 1964 lähtien.

Ota yhteyttä